maanantai 14. lokakuuta 2013

Day 29-30 (12.-13.10): Taidetta Fangliaossa



Lauantaina oli tiedossa jännää tekemistä kun lähdettiin Fangliao-nimiseen ”pikku” kaupunkiin (jos nyt suomalaisella mittapuulla 30 000 asukkaan kaupunkia voi sanoa pieneksi!) taidebasaariin. Fangliaossa on yksi yhteistyöseurakunta, ja tällä seurakunnalla oli oma ständinsa taidebasaarissa, siksi mentiin Fangliaoon. 

Junamatka Fangliaoon kesti reippaan tunnin. Asemalla meitä oli vastassa seurakunnan papin Henkin poika, joka sitten vei meidät kirkolle. Kirkko oli parin minuutin kävelymatkan päässä asemalta ja siellä sitten tavattiin myös Henk. Hänen matkassaan lähdettiin sitten Fangliaon taiteilijoiden alueelle, joka oli lauantain ajaksi muutettu taidebasaariksi. Siellä oli vaikka mitä jännää, kuten paljon tee-se-itse-ständejä, joissa pystyi askartelemaan esimerkiksi koruja ja mosaiikkeja. Käytiin taidenäyttelyssä, jossa oli esillä paikallisten taiteilijoiden valokuvia ja maalauksia. Illalla oli myös tiedossa konsertti. 


seurakuntalaisia työn touhussa


tästä kojusta saattoi lähteä jotain tuliaisia matkaan.. :)

söpöli kulkukoira


Tapasimme myös Henkin perheenjäseniä, ja etenkin hänen vaimonsa Rose oli todella herttainen ja huolehtiva. Oli hauskaa, kun seurakuntalaiset tuntuivat tuntevan paljon taideihmisiä, ja yksi seurakuntalainen oli myös laittanut esille itsemaalaamiaan kankaita. Seurakunnan ständillä sen sijaan oli mahdollisuus tehdä vanhoista mainoksista koreja ja purkkeja sekä helmikoruja. Mulla meinasi hermot mennä kun purkkia koitin vääntää niistä mainoksista, mutta onneksi sekin lopulta onnistui.

seurakunnan ständi





Kaikista kivointa oli, kun päästiin Marin kanssa tekemään mosaiikkitöitä. Se oli yllättävän terapeuttista, kun puolitoistatuntia keskittyi vain etsimään sopivia palasia ja liimaamaan niitä. Illan konsertti oli myös hyvä, kaikki esiintyjät olivat taiwanilaisia, ja yhdessä bändissä oli erään seurakuntalaisen poika soittamassa. Taidebasaarissa oli hyvä tunnelma ja juuri sopivasti ihmisiä. Illalla tultiin vielä taidealueelle syömään illallista ja kuuntelemaan viimeistä esiintyjää. Yöksi jäimme Henkin ja hänen vaimonsa Rosen luo. He itse asiassa asuvat kirkon yläkerrassa, joten aamun jumalanpalvelukseen ei ollut pitkä matka. Oli myös hienoa osallistua illalla salin järjestämiseen.




iltakävelyllä satamassa


Aamupalan jälkeen lähdimme erään seurakuntalaisen ja Rosen kanssa pakettiautolla hakemaan ihmisiä jumalanpalvelukseen läheiseltä työläistenalueelta. Kun pääsimme perille, niin huomasi kyllä heti, että siellä asui vähäosaisempia ihmisiä. Kolmella ovella käytiin, mutta kukaan ei kuitenkaan lähtenyt matkaan. Joku vanhempi mies yritti kerjätä jotain, kun huomasi mut ja Marin. Siitä reissusta jäi vähän hassu fiilis, tai ensimmäisen kerran kohtasi oikeasti köyhiä ja vähäosaisia ihmisiä. Mutta kuitenkin todella hienoa, että seurakunnasta lähdetään hakemaan ihmisiä kirkkoon, koska etenkin vähävaraisilla kirkkoon tuleminen voi jäädä siitä kiinni, että ei ole varaa tai muuten mahdollista tulla paikan päälle.

Henkin ja Rosen koira

Jumalanpalveluksessa oli todella lämmin tunnelma. Erityisesti jäi mieleen se, kuinka palveluksen aikana kolme eri ihmistä soitti pianoa. Jokainen soitti sen laulun, jonka osasi. Tuntui hienolta, että moni ihminen sai antaa oman panoksensa palvelukseen. Kirkkosali oli hyvin pieni, varmaan pienin tähän mennessä jossa olen käynyt, kuitenkin ihmisiä oli paikalla noin kolmekymmentä.

Jumalanpalveluksen jälkeen Rose teki todella hyvää ruokaa, ja pian olikin aika lähteä läheiseen kaupunkiin eteläisen alueen kirkkojen vastuunkantajien kokoukseen. Itse asiassa mä ja Mari ei menty sinne, vaan mentiin kahvilaan hengailemaan, koska kokous oli kiinaksi. Aika kului kuitenkin sutjakkaasti, kun oli hyvä kirja mukana! Kun muut tulivat kokouksesta, niin mentiin vielä illalliselle ravintolaan, jossa oli kasvisruokabuffet. Söin siellä elämäni parasta tofua! Lopuksi päästiin vielä Henkin ja Rosen kyydissä Kaohsiungiin.



Tähän viikkoon on mahtunut todella paljon aktiviteetteja, ja tuntuu että joka päivä on mennyt tukka putkella. Kuitenkin on ollut hienoa saada nähdä ja kokea niin paljon. Toivottavasti silti ensi viikko olisi vähän rauhallisempi!

<3: Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti